MIKÄ ON LIHAKARJATILOJEN RITILÄMATTOIHIN INVESTOINNIN PIHVI?

19.03.2021

MIKÄ ON LIHAKARJATILOJEN RITILÄMATTOIHIN INVESTOINNIN PIHVI?

Kun verrataan ritilämattojen hintoja, niin loppupelissä kyse on siitä, kuinka pitkän ajan investoinnin olet tekemässä.

Naudanlihatuotanto on Suomessa kansainvälisesti vertailtuna vähäistä. Suomen
tuotanto on noin 1 prosentin luokkaa koko EU alueen naudanlihatuotannosta
(Luonnonvarakeskus). Määrän sijaan meillä Suomessa keskitytään lihan laatuun.

Suomen naudanlihantuotanto lukeutuu maailman vähäpäästöisimpiin ja
suomalaisen naudan vesijalanjälki on kestävän kehityksen mukainen.

Suomalaisen lihan laatu ei ole sattumaa. Kaupan myyntitiskille kulkeutuvan
kotimaisen lihan lihaketju alkaa vastuullisista toimintatavoista heti eläinten
kasvatuksesta aina elintarviketeollisuuden kautta kuluttajille asti.

Suomessa kaikki suuret teurastamot ovat tehneet nyt selkeän linjauksen laatulihan
tuottamisessa ja vaativatkin lihantuottajakumppaneiltaan, että
lihakarjakasvattamoissa tulee jatkossa olla ritilämatot lihakarjan karsinoiden ritilöiden
päällä.

Lihakarjatilojen on siis käytännössä pakko investoida ritilämattoihin, ellei niitä jo olla
hankittu. Jos siis halutaan jatkossakin yhteistyötä suomalaisten teurastamojen
kanssa.

Mainittakoon, että ritilämatot eivät ihan uusi asia ole ja moni lihakarjatila on jo
käyttänyt niitä pitkään parantaakseen liiketoimintaansa; eläinten hyvä terveys kun on
arvo sinällään, mutta suorassa suhteessa myös hävikin pienenemiseen. Terveys siis
säästää selvää rahaa.

kaksi lihakarjasonnia

RITILÄMATTOJEN HINNOISSA ON EROJA
– MITÄ RAHALLA SAA?

Markkinoilla olevissa ritilämatoissa on ensisilmäyksellä katsoen jopa huomattavia
hintaeroja. Kun katettavana on paljon neliöitä, niin parinkin kympin ero
neliöhinnoissa tuntuu huomattavalta.

Tällä hetkellä useilla lihakarjatiloilla tuskaillaan kun edessä on joka tapauksessa
varsin mittava investointi. Kysymyksiä on ilmassa eikä vastauksia tunnu ihan helposti
löytyvän.

Jokainen myyntimies luonnollisesti kehuu omaa tuotettaan parhaaksi. Korostaa hyviä
puolia eikä mielellään tuo esille heikkouksia vertailussa kilpailijan tuotteiden
kannalta. Hintaa on aina helppo vertailla, mutta suuressa investoinnissa kannattaa
vertailla muitakin puolia, jotta ainakin tietää, mitä hinta pitää sisällään – mitä
rahallaan saa.

  • Mitä hintaero tarkoittaa?
  • Mihin ritilämatto -investoinnissa pitäisi kiinnittää huomiota?
  • Miten osaan vertailla tuotteita?

MIKÄ ON LOSBA SB -RITILÄMATTOON
INVESTOINNIN PIHVI

Tässä yhteydessä puhutaan yhdestä ritilämatto -vaihtoehdosta. Siihen on sitten
helppo vertailla muita vaihtoehtoja.

Lihakarjatilalla jopa reilun 1000 kg painavat sonnit ryskäävät ihan eri tavoin, kuin
puolet ”kevyemmät” emolehmätilojen lehmät.

On selvää, että raavaiden sonnien alla ei lehmätilojen ”kevyemmät” matot kestä
samanlaista aikaa.

Reilusti puolet painavammat sonnit vaativat matoilta paitsi tukevuutta rakenteessa,
myös tukevammat kiinnikkeet ja enemmän kiinnikkeitä, kuin lehmätiloilla, jotta matot
pysyvät varmasti paikoillaan jässiköiden temmeltäessä.

Losba SB on Ari Jylhän (JGarage Oy) suositus lihakarjatilojen ritilämatoksi. Ari
Jylhällä on lähes 30 vuoden kokemus alalla mattojen maahantuonnista,
mittaamisesta, suunnittelusta ja myynnistä. Hänellä on siis muitakin mattoja
myynnissä, mutta lihakarjatilojen sonnien ritilämatoiksi Ari suosittelee Losba SB –
ritilämattoa.

Losba SB ei ole markkinoiden halvin vaihtoehto. Miksi Ari Jylhä suosittelee sitä
lihakarjatiloille?

valtavan painoinen sonni

Losba SB ritilämaton laatu on ylivertainen –pitkäaikainen investointi

Teetkö 5 vuoden vai 10 vuoden investoinnin?

Kun verrataan ritilämattojen hintoja, niin loppupelissä kyse on siitä, kuinka pitkän
ajan investoinnin olet tekemässä.

  • Losba SB on luultavasti neliöhinnaltaan kallein vaihtoehto, mutta se kantaa
    seuraavat 10 vuotta. Edullisempien mattojen elinkaari on noin 5 vuotta, Ari
    selittää.
  • Siinä vaiheessa, kun miettii maton elinkaarta, niin neliöhinta suhteutuukin jo
    kummasti!


On hyvä katsoa ritilämaton tukevuutta ja jämeryyttä. Aloitetaan maton paksuudesta.

  • Losba SB on 23 mm paksu matto. Sen runko on tehty kestävästä kierrätyskumista ja matto on pinnoitettu ns. neitsytkumilla. Näet sen jo paljaalla silmällä, miten pinta kiiltää ihan eri tavalla, kuin lehmien alle tarkoitetut kumimatot.


Mainittakoon, että kierrätysmateriaalista tehdyt kumimatot eivät myöskään ole
ongelmajätettä, vaan seuraavan kymmenen vuoden jälkeen, kun on taas aika
vaihtaa matot, voit viedä ne samaan läjään, kuin autonrenkaatkin ja materiaali
päätyy taas kierrätykseen. Kestävä kehitys.

  • Losba SB ritilämatossa on enemmän kiinnityksiä ja kiinnitykset ovat jämerämpiä, kuin muissa markkinoiden ritilämatoissa.


Loppupelissä on kyse siitä, kuinka pitkän ajan investointia olet tekemässä. Teetkö 5
vuoden, vai 10 vuoden investoinnin. Viiden vuoden investoinnissa alkukustannus on
pienempi, kuin kymmenen vuoden investoinnissa.

On hyvä kuitenkin miettiä koko prosessia ja kaikkea sitä vaivaa ja aikaa, mikä
ritilämattojen hankinta, vaihto ja asennus aiheuttaa.

Lihakarja vaatii tukevammat ritilämatot, kuin lehmät

Ritilämattojen investoinnin prosessi pähkinänkuoressa

  1. Teet päätöksen tietystä ritilämattomerkistä.

  2. Edustaja saapuu tilallesi ja tekee mittaukset ja kokonaisuuden suunnitelman, laskelmat valmiiksi ym.

  3. Kun sinulla on laskelmat valmiina investointia varten, täytät ELY:n tukihakemuksen. Sen käsittelyyn tällä hetkellä voi hujahtaa pari kolme kuukautta.

  4. Saatuasi tukipäätöksen, teet mattotilauksen

  5. Mattojen toimitusaika on noin 2kk (ruuhka-aikana voi mennä pitempäänkin)

  6. Matot saapuvat ja asentaminen alkaa. Usein matot asennetaan karsina kerrallaan, esimerkiksi kun teurasauto on käynyt. Prosessiin voi helposti mennä puolikin vuotta, ellet sitten hanki asennusta joltakin alan asiantuntijalta, joka liikuttelee eläimiä karsinasta toiseen sitä mukaan, kun mattoja asennetaan.

Mieti siis vielä kertaalleen, haluatko käydä tuon prosessin läpi viiden vuoden, vai
kymmenen vuoden välein.

Jos sinua jäi jokin askarruttamaan, niin ota vaan reippaasti yhteyttä Ariin ja kysy
asiantuntijalta lisää!

Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa

Facebook
Twitter
LinkedIn
Telegram
WhatsApp

Kokemusta alalta jo lähes 30 vuotta

Suoramyynti

Suoramyyntiä henkilökohtaisesti. Vastaamme 24/7 ja tulemme keskustelemaan teille parhaista ratkaisuista, tarpeenne mukaan.

Soita Arille p. 0400 263 078 tai meilaa ari.jylha@jgarage.fi .

Lue myös muita uutisia

JGarage Oy - Sarka Messut - Seinäjoki Areena 26.-27.1.2024
Teollisuushankinnan osastolla 6B1, tervetuloa! 26.27.1.2024 Seinäjoki Areena
KoneAgria messut 12.10 – 14.10.2023 Tampereella. Tampereen